sunnuntai 10. elokuuta 2014

Ikäkauden kuulumisia ja kesätreenikuvia

Helteet ja tiukka treeni ovat pitäneet huolen siitä, että hiki on virrannut kesäharkoissa. Treeniä on tehty niin ulkona kuin sisälläkin ja tyttöjen peruskunto on ottanut valtavia harppauksia. Fysiikkaa on pyritty nostamaan aivan uudelle tasolle, mutta onpa samalla ehditty harjoitella myös tärkeitä lajitaitoja.

Seuran valmennusjärjestelmän kehittämisen myötä myös Saden kesätreeniin saatiin uutta väriä. Koko 05-06-syntyneiden ikäluokka on nimittäin treenaillut tämän kesän yhdessä. Syksyksi tytöt jaetaan uudelleen kolmeen joukkueeseen ja näin ollen pystytään tarjoamaan jokaiselle tytölle entistä kehittävämpää valmennusta :) Ryhmähenki isossa poppoossa on katossa ja treeneissä on solmittu uusia ystävyyssuhteita sekä puhallettu upeasti yhteen hiileen.

Ikäkaudessamme on edelleen tilaa uusille innokkaille voimistelijoille! Nyt ryhmiä on tarjolla monenlaisiin tavoitteisiin, sillä kolmen joukkueen myötä voimme tarjota avaimet monenlaiseen kilpailemiseen sekä harrastamiseen. Voimistelu on kaikissa ryhmissä tavoitteellista ja tarkoin suunniteltua, eikä hymyä sekä iloista mieltä puutu harjoituksista. Harjoittelu tapahtuu koulutettujen valmentajien johdolla. 

Yksi joukkueista tähtää kansainväliselle tasolle, kisaa syksyn asemalla ja pyrkii edustamaan Suomea kansainvälisissä kilpailussa  8-10-vuotiaiden sarjassa ensi keväänä. Toiset kaksi ryhmää treenaavat ahkerasti kohti keväällä 2016 tapahtuvaa nousua 10-12-vuotiaiden sarjaan ja esiintyvät puolitoista vuotta vielä asematapahtumissa. 

Ota rohkeasti yhteyttä, niin kerromme lisää 05-06-syntyneiden ikäkautemme toiminnasta! Myös vuotta nuoremmat-tai vanhemmat voivat olla yhteydesssä.

Linda Suontausta: 0504001109 tai linda90@gmail.com.


Alla vielä kuvakuulumisia eräistä hikisistä kesäharkoista!

IMG_7045
Selkää on venytelty ahkerasti
IMG_6883
Lonkankoukistajan availua 
IMG_6953
Kesäsalin penkit alkavat käydä jo liian matalaksi ylkkäreitä ajatellen :)

IMG_6972
IMG_6893
IMG_6897
IMG_6898
IMG_6890
Sivulinjan availua
IMG_6886
Takareidet samassa käsittelyssä
IMG_7007
Selän venyttely on Pihlan lempparipuuhaa
IMG_6987
Tasapainotreeniä
IMG_7014
Sivutasapainojen asentoja on puhdisteltu kovin kesän myötä
IMG_7061
Harkkojen jälkeen Pihla ja Wilma jäivät esittelemään valkuille itse keksimäänsä temppua
IMG_7056
IMG_7054
Hymyä sekä keskittyneitä ilmeitä riittää harkoissa kumpaisiakin
IMG_6995
Etulinjan tasapainot tuottavat vielä haasteita, mutta kesän treeni alkaa tuottaa tulosta
IMG_7028
Alexandtra esittelee valkuille harkkojen päätteeksi, miten jalka kääntyy joskus niskankin taa
IMG_6907
IMG_6906
Iina voi seistä kellistyksessä minuuttitolkulla. Tasapainokykyä on kehitetty kesällä niin perusasennoissa kuin vähän vaikeammissakin variaatioissa. 
IMG_6985
Ristaritreeniä - heittokin alkaa vähitellen sujua hallitusti. 
IMG_6915
IMG_6918
Tourlanin harjoittelua jo vaikeammissa asennoissa
IMG_6934
IMG_6943
Liikekirjasto on kasvanut kesällä monilla uusilla tasapainoilla. Haastetta siis riittää...
IMG_7048
Kun treenit loppuvat, täyttää salin riemukas puheensorina ja asiaa riittää niin joukkuekavereille kuin valkuillekin. Myös vanhemmille päivitellään pukkarissa, mitä kaikkea tulikaan taas opittua. 

Kesätreeniä riittää vielä hetken ja ensi viikolla päästäänkin taas moikkamaan muita seuramme taitavia joukkueita kaupunkileirin merkeissä!

3 kommenttia:

  1. WOW, mitä notkeutta ja taitoa!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä kisoihin! Upeita tyttöjä, varmasti kuullaan näistä tulevaisuudessakin :)

    VastaaPoista
  3. Wow notkeutta riittää vaikka muille jakaa

    VastaaPoista