Palaillaan kuitenkin hetkeksi vielä takaisin joulukuuhun Saden viimeisiin treeneihin ennen Turun Pyrkivän Joulunäytöstä sekä sen jälkeen alkanutta pitkää joululomaa. Tuolloin keskiviikko kului aluksi perustreenin parissa, sitten molempia näytösohjelmia viimeistellen ja lopulta siirryimme salista käytävään harjoittelemaan akrobatiaa sekä venyttelemään vikat yhteiset venytykset. Ja mikä tärkeintä - tietysti viimeiseksi villiinnyttiin loppuleikin parissa!
Ahkeraa päälläseisontatreeniä
Siltaa pisara-asennossa
Aaltoja ja taivutuksia
Voimaa
Aukivenyttelyjä
Suuuuuuria laivoja
Hurjasti "pakettisuorituksia", että takareidet venyisivät
Yksi valmiina alkuasennossa, muut vasta miettivät, mitä pitikään tehdä ;)
Tyttöjä matkalla Peppi-tanssin loppuasentoon
Viimeisiä yhteisiä liikkuvuusjuttuja ennen joulua. Onneksi lomaksi tytöt saivat mukaansa kotitreenit, joten kauheasti ei kerennyt kangistua ;)
Ohjelman tasapainoja treenailtiin kovasti
Viimeisiä yhteisiä liikkuvuusjuttuja ennen joulua. Onneksi lomaksi tytöt saivat mukaansa kotitreenit, joten kauheasti ei kerennyt kangistua ;)
Ohjelman tasapainoja treenailtiin kovasti
Ehkäpä ensi kerralla palailemme hiukan tuoreempien treenikuulumisten kera :)
Onko peppi ohjelmasta mahdollista saada videoo? :)
VastaaPoistaompa notkea joukkue ikäisekseen(:
VastaaPoistaTaitavia tyttöjä ja valmentajia :)
VastaaPoista