tiistai 2. heinäkuuta 2013

Sade TLS-asemalla

Vaikka Saden blogi on elänyt koko kesäkuun hiljaiseloa, on treenisalilla virrannut hiki koko alkukesän. Tällä hetkellä joukkue viettää ansaittua kolmen viikon kesälomaa, jonka jälkeen on aika jatkaa määrätietoista harjoittelua kohti syksyn haasteita vaativan välineohjelman parissa.

Ennen kuin blogin puolella aloitetaan uusien tuulien haistelu, palataan vielä muutaman postauksen ajaksi kevääseen. Sade osallistui Länsi-Suomen aseman lisäksi TLS-asemalle toukokuun alussa yhdessä Pyrkivän Selexia-joukkueen kanssa. Vaikka ohjelmaan ja sen vaikeusosiin jäi vielä petrattavaa tulevaa ajatellen, pujotettiin onnellisten tyttöjen kaulaan ansaitusti hienot, kiiltävät mitalit :-)

IMG_1372IMG_1244IMG_1125 IMG_1332IMG_1086IMG_1056IMG_1120 
Perusteellisen alkulämmittelyn jälkeen ohjelmaa kerrattiin viimeisen kerran pitkään aikaan. Seuraava ja viimeinen esiintyminen kevään Intia-teemaisella ohjelmalla nähdään Pyrkivän Liikuntanäytöksessä joulukuussa. Tässä siis ehkäpä viimeiset ohjelmanfiilistelykuvat tämän ohjelman osalta:
IMG_1253
 IMG_1324 IMG_1315 IMG_1295 IMG_1286 IMG_1283 IMG_1263 IMG_1258 IMG_1255   IMG_1212 IMG_1156 IMG_1149 
Kaiken kaikkiaan kevätkausi oli Saden osalta onnistunut. Tytöt saivat paljon kehuja paitsi uskomattoman upeista puvuistaan ja hiuskoristeistaan, myös ohjelmasta ja tämän hetkisestä taitotasosta. Ahkera harjoittelu ja kotitreeni on siis selvästikin kannattanut, mutta vielä taitavat ne huippuvuodet olla edessä päin... ;-)
IMG_1122   

6 kommenttia: